Jussi

Laajan kokemuksen lävistyksistä ja kehonmuokkauksista omaava rauhallinen ja luotettava Jussi on toinen Paradise Tattoo & Piercingin omistajista. Jussi on toiminut alalla vuosina 1999-2003 harjoittelijana ja vuodesta 2003 eteenpäin itsensä sillä täysin elättänyt. Löytyy siis usean vuoden kokemus lävistys toimenpiteistä, ja melkein yhtä monen vuoden kokemus erikoisemmista lävistyksistä, microdermaleista, arvista, implanteista, kielen halkaisuista yms. Hän on myös Suomen kokenein body suspension harrastaja joita tehnyt 2001 vuodesta lähtien Suomessa ja useassa muussa maassa myös vuodesta 2004 eteenpäin. Nykyään Jussi keskittyy pelkästään lävistyksiin ja liikkeen pyörittämiseen eikä tee enää halkaisuja, implantteja tai muita vastaavia kehonmuokkauksia.

Vuosien varrella kalenterissa ovat olleet mm. APP messuja Las Vegasissa (lävistys), BMXnet konferensseja Saksassa (lävistys ja modifikaatiot) sekä myös Wings of Desire Suscon Oslossa (Suspension ja aseptiikka). 2010 ensimmäistä kertaa myös Dallas Suspension Convention (Suspension). Halu oppia lisää on kova koko ajan.

Yleensä lävistämässä Maanantai -Tiistai – Keskiviikko

jussi@paradise.fi
Jussiparadise

Aroa

Aroa started piercing at Paradise october 2019. She started piercing professionally 2015 in her hometown Madrid, Spain. 2018 she did internal training by Ruben Triguero and became one of the first piercers to work in middle east for Maria Tash, Dubai. She speaks spanish and english. ..and hopefully some finnish too in near future.

Usually piercing tuesday – wednesday – thursday – friday – saturday

aroa@paradise.fi
aroa.piercer

Raigo

Raigo on toiminut lävistäjänä vuodesta 2016. Peruslävistykset sujuvat ongelmitta. Hän on aina innokas oppimaan uutta.

Hygienia ja asiakkaan turvallisuus ovat aina etusijalla. Raigo auttaa mielellään lävistyksiin liittyvissä asioissa ja hänen loistava ja ystävällinen tapansa työskennellä takaa miellyttävän lävistyskokemuksen.

Lävistää Maanantai – Torstai – Perjantai – Lauantai

raigo@paradise.fi
raigopiercing

Zill

Ziljihan (Zill)
Zill started working in Paradise in June 2020.
Before that he has been working as a Professional Piercer in Bali, Indonesia since 2011.
He was Personally trained by some of the most admired colleagues from APP (Association of Professional Piercers) and AUPP (Australian United Professional Piercer).
Zill speaks English, Indonesian and Malay but wishes to learn Finnish promptly. Zill has also been working with jewelry manufacturing and design and he definitely has a good eye for choosing the right jewelry for every piercing.

Gladix

Guest artist / vieraileva artisti (ear reconstruction, tonguesplit..)

Gladix Pino Garcia, AKA “Gladix Porca Miseria”
Professional Piercer and Body Modification Artist born in Madrid, Spain.
She began her journey as a piercer in 1998 although it was not until 2004 when she opened her own studio in Madrid, Porca Miseria Tattoo & Piercing (2004-2012)
In 2012 she moved her residence to the Netherlands and from there began to collaborate with studios throughout Europe, working in the Netherlands, Sweden, Norway, Finland, France, Germany and Italy.

She started with body modification in 2010, focusing her specialty on Ear Lobe Reconstructions, Scar piercing removal, other kind of Reconstructions and Tonguesplit.

She has actively participated in international conferences as an attendee and also as a speaker.
Regular attendee at the conferences of:
•APP (association of professional piercers) Las Vegas, USA.
•BMXnet (Body Modification Exchange) Essen, Germany
•GEP (Grupo do Studios do Brasil) São Paulo, Brazil
•LBP (Latin American Body Piercing Association) Mexico D.F., Mexico
•APPE (Association of Spanish Professional Piercers) Madrid, Spain

In 2017 she participates in the foundation of the Association of Spanish Professional Piercers, she is actually secretary / treasurer.
Together with other members, she organizes annual educational conferences for piercers in her country, Spain .

Co-owner since 2017 of Golden Eye Piercing & Tattoo, Zaragoza, Spain.
She offers in her studio very high standards and quality jewelry.

Suvi

Rakkaudella ja intohimolla työhönsä suhtautuva Suvi on toiminut
lävistysten parissa vuodesta 2010.
Varmat, mutta hellät otteet takaavatkin asiakkaalle mukavan kokemuksen
ja hän on aina valmis vastaamaan mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
Hygienia, ammattimaisuus ja kiireettömyys ovat hänen valttikorttejaan.
Suvi on mielellään avuksi niin lävistyksiin, kuin koruihinkin
liittyvissä asioissa. Hänen kanssaan voi asioida suomeksi ja
englanniksi.

Lävistyshinnasto

Huom. nämä alla olevat hinnat eivät sisällä korua. Koru valikoima on laaja ja lopullinen hinta muodustuu sen mukaan minkä korun valitset. Koruhinnat ensilävistykseen ovat alkaen 30-55euroa riippuen lävistyksen sijainnista. Esim. korva, nenä alkaen 30e, nänni alkaen 40e, napa alkaen 55e…

Korvalehti 35€
Korvalehti (x 2) 60€
Helix (perus rusto) 40€
Muut rustot 40€
Tragus 40€
Industrial 50€
Silmäkulma 40€
Silmienväli 40€
Nenänsivu 40€
Septum 40€
Kieli 50€ (sis. hoitonesteen)
Huuli 50€ (sis. hoitonesteen)
Smiley 50€ (sis. hoitonesteen)
Nänni 40€
Napa 40€
Jos otat usemman lävistyksen kerralla saat ensimmäisen jälkeen -10€ alennusta jokaisesta lävistyksestä.

Microdermal 50€ (+koruhinta alk. 40euroa)

Microdermal ensimmäiseltä 50 euroa, toinen 40 euroa ja sen jälkeen 30 euroa/kpl mikäli nämä otetaan samalla käynnillä.

Muita hintoja:

Punchaukset alk. 60€ + koru
Korun sterilointi 5€ / koru
Oman korun vaihto paikalleen 10-20€
Korun poisto 10-20€
Microdermalin poisto 35€

Genitaalilävistykset

Häpyhuuli 80€
Klitoriksen huppu 80€
Christina 80€
Frenum 80€
Kivespussit 80€
Prinssi Albert 80€
Ampallang 80€
Apadravya 80€

Hinnat eivät sisällä koruja!
Muut projektit kysymällä.

Tärkeää tietoa

Paradise Tattoo & Piercing käyttää pääasiassa Industrial Strengthin sisäkierteisiä, sekä Neometallin “push in” lävistyskoruja. Emme tee lävistyksiä asiakkaiden omilla koruilla, poikkeuksena, jos koru on alunperin ostettu meiltä. Emme tingi laadusta vaan haluamme aina parasta mahdollista laatua asiakkaillemme. Kivi-istutuksille koruvalmistajamme lupaavat myös elinikäisen takuun.

Syitä miksi käyttää sisäkierteisiä/push in koruja:

  1. Ulkokierteiset korut repivät kudosta lävistysreiässä joka kerta kun vaihdat korun.
  2. Ulkokierteiset korut keräävät kierteisiin kehon eritteitä (verta, kudosnestettä..) jotka saattavat ajan kuluessa aiheuttaa tulehduksia
  3. Ulkokierteiset korut lisäävät arven muodostumisen riskiä lävistykseen
  4. Laadun tarkkailu ulkokierteisillä koruilla on yleisesti paljon huonompi kuin sisäkierteisillä koruilla

  5. Kivipäät koruihin ovat paljon kestävämpiä sisäkierteisissä koruissa

Lävistyskorut:

Meillä on tarjolla laaja valikoima titaanisia ja kultaisia lävistyskoruja, joista lähes kaikki ovat turvallisia ensilävistykseen. Kultakoruja tilaamme mm. BVLA, Body Gems, Junipurr, Leroi, Anatometal, Sacred Symbols & Kiwi Jewelry nimisiltä valmistajilta. Kaikki korujemme valmistajat lupaavat korujensa kivi-istutuksille elinikäisen takuun.

Omat korut:

Turvallisuussyiden takia emme lävistä asiakkaiden omilla koruilla. Jos koru on aiemmin ostettu meiltä niin silloin se on mahdollista, mutta tarvitsemme korun prosessointiin mielellään ainakin 4 päivää aiemmin lävistystä, vähintään 2 päivää aiemmin. Laita koru minigrip pussiin ja pussi kirjekuoreen johon kirjoitat omat yhteystiedot sekä toimenpiteet tiedot. Kirjekuoren voit tiputtaa, koska tahansa postiluukustamme.

Hinta:

Sisäkierteiset käsinkiillotetut korut maksavat yleisempiä peruskoruja enemmän sen takia koska niitä on kalliimpi valmistaa, mutta sitä kautta ne on ovat myös ystävällisempiä kehollesi. Kierteiden teko on vaikeampaa ja kalliimpaa kuten myös äärimmäisen tärkeä käsinkiillotus ottaa aikansa ja laaduntarkkailu. Korujamme eivät valmista pienet lapset Aasiassa vaan asiaan perehtyneet alan johtavat ammattilaiset omilla tehtaillaan Pohjois-Amerikassa.

Omaan kehoon hankkiessa koruja, tatuointeja tai muita kehonmuokkauksia on hyvä muistaa, että laadusta kannattaa maksaa.

Ajanvaraus:

Saat ajan varaamalla sen täältä nettisivuilta. Oli kyseessä sitten vaativa lävistys tai pelkkä korunvaihto, niin KAIKKIIN toimenpiteisiin pitää varata aika. Ajanvaraus on helppoa, silloin myös turhat odottelut ja jonotukset jäävät pois sekä kaikille varataan varmasti riittävä aika toimenpiteeseen.

Ikärajat:

15-18-vuotias täyttää ja allekirjoittaa liikkeellä asiakaslomakkeen jossa kysytään huoltajan suostumus kyseiseen lävistykseen. Huoltajan ei tarvitse olla mukana. Alle 15-vuotiaalla pitää olla huoltaja mukana aina, alle 15 vuotiaille teemme ainoastaan korvalehti (korvan alaosa) lävistyksiä.

Emme tee nännien tai genitaalialueiden lävistyksiä alle 18-vuotiaille. Myös microdermalit ovat ainoastaan täysi-ikäisille.

Emme lävistä alle 7-vuotiaita lapsia.

Lupalaput ei käy. 18-vuotias on täysi-ikäinen ja saa tehdä mitä haluaa.

Puudutusrasvat:

Emme suosittele puudutusrasvoja lävistyksiin, ne saattavat hidastaa paranemista.

Asiakaskortti:

Lävistyksen ottaja saa mukaansa henkilökohtaisen kortin johon merkataan korun koko, lävistys, tekijä ja päivämäärä. Kortista löytyy myös kattavat hoito-ohjeet lävistyksille sekä yhteystiedot.

Lävistystila:

Lävistykset  tehdään liikkeessämme erillisessä suljetussa huoneessa täydellisen yksityisyyden ja puhtauden takaamiseksi. Liikkeemme on Suomen terveysviranomaisten tarkastama ja hyväksymä. Lävistyshuoneessa on selkeästi eroteltuna puhdas työskentelyalue sekä erillinen alue likaisille instrumenteille ja jätteelle. Kaikki pinnat ja tasot ovat helposti puhtaanapidettäviä ja hygienisiä. Työtasot ja lävistystuoli desinfioidaan aina töihin tultaessa ja aina asiakkaiden välissä. Lattiat ja muut pinnat pestään säännöllisesti ja pidetään puhtaina ja siisteinä.

Toimenpiteessä käytettävät korut, neulat ym. välineet avataan varovasti puhtain hanskoin steriilipakkauksista koskematta välineisiin. Lävistettävä alue desinfioidaan huolellisesti ja lävistyskohta merkataan kertakäyttöistä steriloitua merkkaustikkua ja antiseptistä mustetta käyttäen.

Lävistystilanteessa käytetään hengitysmaskia sekä kertakäyttöisiä steriilejä toimenpidehanskoja. Lävistys tehdään kertakäyttöisellä steriilillä lävistysneulalla joka hävitetään tarkoitukseen suunniteltuun neula-astiaan välittömästi lävistyksen jälkeen. Kaikki neulat, skalpellin terät, ihostanssit ym. ihon lävistävät instrumentit ovat poikkeuksetta kertakäyttöisiä. Lävistämisen jälkeen lävistys ja ympäröivä iho puhdistetaan steriilillä keittosuolaliuoksella.

Käytetyt pihdit ym. välineet siirretään kannelliseen säilytysastiaan desinfioivaan instrumenttiliuokseen, jossa ne päivän päätteeksi kuljetetaan erilliseen pesu- ja sterilointihuoneeseen.

Välinehuolto:

Käytettyjen välineiden pesu ja sterilointi tapahtuu Paradisen erillisessä sterilointihuoneessa. Instrumentit puhdistetaan ensin ultraäänipesureissa (tatuointi- ja lävistysvälineille löytyy omat pesurit). Pesun jälkeen instrumentit huuhdellaan, kuivataan ja pussitetaan autoklaavipusseihin. Pussit suljetaan kuumasaumaajalla, jonka jälkeen ne steriloidaan B-luokan vakuumiautoklaavissa. Paradisen vakuumiautoklaavi testataan säännöllisesti jotta sterilointi pysyy luotettavana ja varmana.

Hoito-ohjeet

Kasvojen, korvien sekä vartalon alueen lävistysten hoito: (suun alueen lävistysten hoito-ohjeet löydät alempaa)

  • Huuhtele lävistystä juoksevalla vedellä kerran päivässä (esim. suihkun yhteydessä). Vedellä huuhtelu pitää haava-alueen puhtaana ja irrottaa hellävaraisesti kuivuneen haavaeritteen ja lian. Älä poista korua lävistyksestä puhdistuksen ajaksi paranemisen aikana!
  • Kuivaa lävistys varovasti painelemalla puhtaalla harsotaitoksella.
  • Suihkauta lävistykseen pieni määrä Neilmed steriiliä suolaliuosta 2 kertaa päivässä ja kuivaa huolellisesti harsotaitoksella. Voit käyttää myös apteekin keittosuolaliuosta esim. nukkaamattomaan paperiin tai harsotaitokseen kostutettuna.
  • Älä käytä desinfiointiaineita tai rasvoja! Alkoholi, Betadine, vetyperoksidi ym. desinfiointiaineet ovat liian vahvoja ja tuhoavat jatkuvassa käytössä ihon luontaisen kosteuden ja bakteerikannan (normaalifloora) jolloin iho kuivuu ja myös uusiutuvat ihosolut kuolevat. Rasvat ja voiteet estävät haavan hengittämisen ja toimivat oivina hauteina bakteereille ja keräävät likaa.
  • Vaihda vaatteet, lakanat ym. useasti ja huolehdi puhtaudesta.
  • Älä koskettele lävistystä tai liikuttele korua. Liikuttelu ärsyttää lävistystä ja avaa uudelleen paranevan haavan. Korun varteen kuivunut karsta saattaa myös repiä haavaa liikuteltaessa.
  • Älä nuku lävistyksen päällä.
  • Vältä hikoilua, saunomista, uintia, limakalvokontakteja yms. erityisesti ensimmäisten 2-4 viikon ajan. Huuhtele lävistys huolellisesti juoksevalla vedellä välittömästi hikoilun ja uimisen yms. jälkeen tai jos tiedät että lävistykseen on saattanut päästä likaa.
  • Vältä meikkien, hius- ja kosmetiikkatuotteiden yms. pääsyä lävistykseen.
  • Varo kolhuja, repäisyjä, tarttumisia ym. rasitetta lävistysalueella ja anna lävistyksen parantua rauhassa. Ei myöskään kuulokkeita korvalävistyksen päälle.
  • Elä terveellisesti. Nuku ja syö hyvin.
  • Microdermalit kannattaa suojata ensimmäisen kuukauden aikana steriilillä laastarilla tms. öisin ja jos teet jotain missä lävistys voi helposti saada kolhuja tai tarttua. Älä kuitenkaan haudo lävistystä jatkuvasti peitettynä ja muista puhtaus.

Ota välittömästi yhteyttä mikäli lävistyksesi kanssa ilmenee ongelmia tai kysyttävää!

Suun alueen lävistysten hoito:

  • Huolehdi hyvästä suuhygieniasta. Pese hampaat huolellisesti aamuin illoin. Älä laita mitään likaista suuhun.
  • Purskuttele suu steriilillä suolaliuoksella 2-4 kertaa päivässä.
  • Voit käyttää myös apteekin keittosuolaliuosta.
  • Purskuttele suu huolellisesti puhtaalla kylmällä vedellä ruokailujen, välipalojen yms. jälkeen.
  • Älä käytä antiseptisia suuvesiä kuten Oral-B, Corsodyl, Betadine tms. Antiseptiset suuvedet ovat liian voimakkaita jatkuvaan käyttöön ja tuhoavat suun luontaisen bakteerikannan sekä uusiutuvat ihosolut.
  • Vältä näitä vähintään ensimmäisen parin viikon ajan:
    – alkoholi
    – limakalvokontaktit (kielisuudelmat, suuseksi, pullojen ja ruokailuvälineiden jakaminen yms.)
    – kuumat, maustetut, hapokkaat yms. ruoat ja juomat
    – Tupakointia tulisi vähentää ensimmäisten päivien ajaksi. Purskuttele suu huolellisesti puhtaalla kylmällä vedellä tupakoinnin jälkeen.
  • Älä leiki lävistyksellä!
  • Runsas jääveden nauttiminen, ibuprofeenivalmisteet ja lepo auttavat turvotukseen ja kipuun. Ensimmäisen parin viikon aikana kannattaa nukkua pää kohotettuna sydämen yläpuolelle turvotuksen ehkäisemiseksi.
  • Turvotuksen laskeuduttua (yleensä noin 2-4vko lävistämisestä) koru pitää vaihtaa lyhyempään. Liian pitkä koru aiheuttaa vahinkoa hampaille ja ikenille.

Ota välittömästi yhteyttä mikäli lävistyksesi kanssa ilmenee ongelmia tai kysyttävää!